Tasapainoa liikunnasta

Huh, melkein luvattoman pitkä hiljaisuus. Kaiken ylimääräisen energian ja vapaa-ajan olen nyt kuitenkin pyrkinyt käyttämään urheiluun, kun aurinkokin on sattunut näyttäytymään.

Sanottakoon näin alkuun, että yksi parhaista päätöksistäni ikinä oli muutama vuosi sitten ottaa taas aktiivinen liikunta osaksi elämää. Toki aluksi ylimääräinen kulutus tuntui näännyttävän ihan totaalisesti, mutta pikkuhiljaa on kroppa tottunut ja oikeastaan alkanut himoitsemaan liikuntaa. Kaiken terveyshyötynsä ja muun plussan ohella se ennenkaikkea puhdistaa mielen. Narkolepsian tuoman äkkipikaisuuden ja oman luonteeni yhdistelmää kun ei vielä tänäkään päivänä ole aina ihan helppo hallita.

Sairastumisen ja diagnoosin saannin välissä oli elämässäni hävettävän rankka kaaos. Ei siis rankka vain minulle, vaan varmasti myös kaikille muillekin ympärilläni. En tietenkään osannut hoitaa tautia ollenkaan omilla valinnoillani elämässä. Pääasiassa suurin muutos itsessäni tuolloin oli äärettömän herkkä räjähdysalttius. Toki olin aina ollut temperamenttinen, mutta täysin uusi ja jopa itsestänikin pelottava puoli oli aggressiivisuus. Olin kuitenkin aina pitänyt itseäni ihan järkevänä ihmisenä, nyt istuin terveyskeskuksessa näyttämässä mustaa kättäni, kun seinä tuli vastaan.

Diagnoosin jälkeen elämä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tasottua. Osasin muuttaa elämäntavat itselleni suotuisiksi ja puhtaasti päätin, etten enää ikinä anna taudille valtaa oikeasta minusta. Edelleen toisinaan tunnen tietyn rajan käyvän lähellä, olen kuitenkin sopinut itseni kanssa, että yksikään tilanne ei ole niin tärkeä, ettenkö voisi poistua ajoissa rauhoittumaan. Yleensä tapaan istahtaa alas ja sanoa itselleni, ettei raivoaminen ratkaise mitään. Myönnän, että välillä se, etten kykene mitenkään poistamaan sitä valtavan aggressiivisen energian purkaus kropassani turhauttaa niin p*****sti, että ihan pakostakin pääsee itku. Se kuitenkin helpottaa. Yleensä raivonpuuska myös väsyttää ihan mielettömästi ja silloin ihan suosiolla myönnän itselleni aikalisän höyhensaarilla.

Mitä nyt tässä todennäköisesti ajan takaa on se, että liikunnan kautta olen oppinut myös purkamaan tuota turhautumista ja huonoa energiaa itsestäni. Asiat tuntuvat paljon pienemmiltä juoksulenkin tai kovan salitreenin jälkeen. Tai ainakaan niistä ei enää jaksa raivostua. Eikä sen liikunnan tarvitse aina olla edes rankkaa, pää tuntuu pysyvän puhtaana ihan vaikka vain kävelemälläkin. Nykyään olen jo ihan tasapainoinen ihminen.