Siis mitä! Mä olen kirjottanut viimeksi tänne vuosi sitten – nyt on kyllä henkisen reklamaation paikka itselle. Tässä on kuulkaa vuoden aikana tullut mieleen vaikka minkälaisia aiheita, mistä kirjoitella, mutta pitääkö niiden ajatusten iskeä aina kesken kävelylenkin ja juuri ennen nukkumaanmenoa…
Noh. Vuosi on kuitenkin ollut kaikesta huolimatta mahtava ja
kohdellut meitä Alpo-kissan kanssa oikein hyvin. Me ollaan pääasiassa tehty etätöitä,
kotoiltu ja nautittu oman kodin turvasta ja rauhasta. Eihän sitä ihminen (tai
kissa) lopulta niin kovin paljon kaikkea tarvitsekaan tunteakseen itsensä
onnelliseksi. Melkein voisi sanoa, että hyvä seura riittää, sillä nautin
jokaikinen päivä siitä valosta, viisaudesta, rakkaudesta ja naurusta, mitä Alpo
on tuonut osaksi elämää.
Hyvinhyvin tiivis katsaus viimeisestä vuodesta pitäisi varmaan sisällä askelia eteenpäin uralla ja työasioissa, paljon käsitöitä, reikikurssin, kokonaisen kesän mökillä metsän keskellä (ah, sielunmaisemani parhaimmillaan) sekä Alpon mainittuna miljoonaan kertaan. Alpo on ollut kiistattomasti paras päätös, mitä elämässäni olen tehnyt. Jälkikäteen pidän itseäni aika hölmönä, sillä ajattelin hankkivani kissan ymmärtämättä, että todellisuudessa tulen löytämään sielunveljeni sekä parhaan ystävän ikinä.
Ja reiki on kuulkaas myös ollut yksi mahtavimpia kohtalon
johdatuksia, joita tielleni on sattunut! Se on niin valtavan ihana aihe, että
ehkäpä joskus rustailen siitä teille kokonaan oman postauksen. Sen sijaan nyt
sanon vain, että oman uskomukseni mukaan on puhtaasti reikin ansiota, että
viime aikoina olen nukkunut narkoleptikon asteikolla jopa hyvin ja koen, että
elämässä on aiempaa enemmän pirteitä päiviä ja hetkiä. Reikin kanssa pitää vaan
olla hieman varovainen, ettei joku tiukkapipoinen lääkärisetä tai -täti eksy
tänne lukemaan minun kirjoituksiani ja totea, että täällähän mainostetaan
huuhaata. Sen takia totean, että parhaan käsityksen saa itse sen kokemalla
(tämä on onneton aasinsilta siihen, että teen reikihoitoja myös muille ja saa laittaa viestiä, jos aihe kiinnostaa).
Siitä huolimatta, että olen kova jaarittelemaan, täytyy
näiden postaustenkin lopulta päätyä itse asiaan. Syy, miksi olen tänne vuoden
jälkeen palannut ja koen taas tämän asian herättävän innostusta on se, että
aloitan ensi viikolla kokemustoimijan koulutuksen narkolepsia-katapleksian
edustajana! Tämä on ihan valtavan suuri juttu itselleni, sillä olen jo kauan
haaveillut pääseväni puhumaan ja lisäämään ymmärrystä elämästä narkolepsian
kanssa.
Syyskuu on myös siitä merkittävä kuukausi, että sen lopulla vietetään
kansainvälistä narkolepsiapäivää. Viime vuosi meni itselläni tämän(kin) asian
suhteen täysin ohi, mutta nyt kun nämä asiat ovat taas nousseet uudella tavalla
elämässä esille, tahtoisin päivän kunniaksi keksiä jotain kivaa. Tätä varten
tarvitsisin kuitenkin teiltä apua siellä ruudun toisella puolella. Olisi
suuresti hyödyksi, jos voisitte blogin kommenttiosioon tai facebookin julkaisun
alle tai yksityisviestillä facebookissa tai millä muulla keksimällänne tavalla
tahansa lähettää minulle sellaisia kysymyksiä, mitkä teitä narkolepsian suhteen
mietityttää.
Näihin sanoihin ja tunnelmiin jään odottamaan
mielenkiinnolla kysymyksiänne! Niitä laittaessanne, muistakaa levätä sekä pysyä
terveinä. Rakkaudella, Hanna ja Alpo
