Sikaonnellisuutta

Elämä on ihan vallattoman hassua. Seuraa kaksi elämän suurta oivallusta.

1. Elämä kulkee jaksoittain.

Olin alkuvuodesta todella rikki ja väsynyt omaan elämääni. Tuntui, että mikään ei oikein jaksanut kiinnostaa ihan täysillä ja kun mikään ei oikein kiinnosta, on myös kovin hankalaa olla innostunut elämästä. Tästä aiheutui tosi huono mieli ja huono omatunto omista tuntemuksista, sillä lopulta kuitenkin elämässä oli kaikki asiat tosi hyvin. Elämä kuitenkin kulkee jaksoittain ja huonon jakson kohdalla on ihan okei myös antaa sen tuntua huonolta.

Huononkin jakson aikana on kuitenkin tärkeää pysähtyä pohtimaan, mistä omat tuntemukset johtuvat. Huomasin itse suorittavani asioita sen takia, että uskoin, että niin pitää tehdä. Olin unohtanut kuunnella omaa ääntäni ja tehdä asioita niin, että voin samalla niitä tehdessäni myös nauttia niistä. Elämä on jatkuvaa oppimista muista, mutta ennen kaikkea omasta itsestään ja monesti nämä huonot jaksot onkin sitä varten, että pysähdytään kuuntelemaan. Meissä on niin monta kerrosta ajatuksia ja tunteita, että yhden kerroksen alta löytyy aina uusi. Tavallaan, ihminen on kuin sipuli. Lisäksi vielä hirveän monimutkainen semmoinen, mutta onneksi ihan jokainen kerros ei itketä niin kuin sipuli.

Monen pienen muutoksen, rehellisen keskustelun, itsetutkiskelun ja kovan työn jälkeen olen taas saanut ihan uudella tasolla kiinni elämästä ja innostuksesta. Viimeisen kuukauden ajan olen vain pidellyt kiinni hatustani, antanut elämän viedä ja nauttinut. Ja kuten yleensäkin, vasta näin jälkikäteen olen nyt huomannut, miksi todellakin tarvitsin tuon huonomman kauden välissä. Tämän sipulin piti ymmärtää, että yhdestä vanhentuneesta kerroksesta piti päästää kokonaan irti löytääkseen alta uutta.

2. Mielessä on voimaa

”Ajattelen, siis olen.” Ei vaan, välillä pitää osata olla olemassa ihan ilman ajattelemistakin. Ihmismielessä on kuitenkin ihan valtava voima, jota harva meistä oikeasti osaa kuitenkaan käyttää. Se, mitä ajattelet asioista tai se, mitä tarinoita itsellesi kerrot, voi määrittää kuitenkin koko elämän. Homma on siinä mielessä yksinkertaisen monimutkainen, että on hirveän vaikeaa saada kiinni siitä, mitä ajattelee tai mikä omassa ajattelussa mättää. Monesti kuitenkin me rakennetaan omat esteemme ihan vaan omassa päässämme.

Koska alkuvuoteen sattui huonompi elämän jakso, aloin pikkuhiljaa ajatella olevani itsekin ihan huono ihminen. Sain kuitenkin tämän salakavalan ajatuksen kiinni ja pohdin paljon hyvän ihmisen määritelmää sekä sitä, mistä meidän arvo koostuu. En ala luettelemaan tänne monen kuukauden ajatustyötäni, mutta voin kertoa, että huomasin pikkuhiljaa katsovani itseäni ja määritteleväni omaa arvoani vähän eri kulmasta, kun aiemmin. Huomasin päässeeni pitkälle, kun eräänä yönä istuin ikkunassa ihailemassa täydenkuun valoa ja mieleen hiipi ajatus, että kylläpä sitten rakastankin itseäni.

Kun oman arvonsa alkaa ymmärtämään, alkaa myös elämä tarjoamaan uusia mahdollisuuksia. Toisin sanoen, kun ymmärtää ansaitsevansa elämässä ihan yhtä hyvää ja paljon kuin muutkin, alkaa vetää puoleensa hyvää ja paljon. Näin ainakin itse uskon. Kevät on nimittäin avannut elämässä yllättäin ihan uudenlaisia ovia, tarjonnut muutosta, innostusta ja energiaa. Uusien haasteiden edessä olen epäröinyt omaa potentiaaliani, kunnes olen muistuttanut itseäni, että elämä tarjoaa meille juuri sen verran, kun olemme valmiita ottamaan vastaan. Tavallaanhan meissä on jo tässä hetkessä ihan kaikki se, mistä haaveilemme. Se pitää vain itse oivaltaa.

Kotoilua ja käsitöitä

Morso! Ja terkkuja mun kotisohvalta! Mä olen mennyt laskuissa sekasin, että kuinka mones viikko koronakotoilua on menossa. Eipä sillä toki varsinaisesti mitään väliä olekaan, sillä tällä hetkellä riittää, kun tietää, minä päivänä pitää herätä aamulla töihin. Muuten on voinut uppoutua johonkin tämmöiseen utuisen oman rauhan ja loputtoman ajassa leijailemisen välitilaan. Pyykkiä tulee huomattavasti vähemmän, kun voi vetää joka aamu samat housut jalkaan ja päivittäinen hiustenpesukierre on katkennut. Säännöllisestä olohuone-urheilusta olen kuitenkin yrittänyt pitää kiinni.

 Kaipaan jo kovasti ihan tavallista elämää. Kaipaan sitä, että voin kuunnella lintujen laulua työmatkalla, odottaa junaa asemalla, jonottaa kaupan kassalla ja manata itsekseni, että pitikin taas lupautua johonkin ihmisten ilmoille. Kaipaan tuttuja lenkkipolkujani, joita olen nyt joutunut välttelemään ihmispaljouden vuoksi. Eräänä lauantaiaamuna olin kaupassa täydentämässä varastoja ja pakatessani ostoksia kassalla ihan pienen hetken ajan tunsin eläväni sitä tavallista elämää ennen koronaa. Se pieni hetki oli äärettömän tärkeä muistutus siitä, että mikään ei kestä ikuisesti. Siellä se tuttu arkikin on piilossa kaiken tämän takana ja odottaa meitä takaisin.

Toisaalta taas nautin ihan mielettömästi kotona olemisesta ja siitä, ettei ole pienintäkään painetta laittautua ja lähteä ulos. Voi olla juuri niin sosiaalinen tai epäsosiaalinen, kun huvittaa ja kuitenkin kaikki tärkeimmät ihmiset on aina puhelinsoiton päässsä. Saa tehdä asioita, mistä itse nauttii, oppia uusia taitoja tai vaan olla ihan hiljaa ja kuunnella elämää. Olen aina ollut hyvä pysähtymään ja rakastanut kotona oleilua, mutta ehkä tämän myötä olen huomannut, kuinka paljon aiheutan itselleni stressiä aina lupautumalla milloin mihinkin tempaukseen mukaan. Toivon, että osaan jatkossa käyttää rohkeammin sanoja kyllä sekä ei aina sen mukaan, mikä itselleni on parasta.

Mä olen nauttinut siitä, että arkiaamuna saa nukkua normaalia pidempään, kun ei tarvitse varsinaisesti valmistautua työpäivään. Kotitoimistolla on myös mahdollista ottaa lyhyet päiväunet vaikka kesken työpäivää, mikä on taas omalta osaltaan tuonut ihan uutta virtaa työntekoon. Tai sitten se on tuo kevätaurinko ja uuteen eloon heränneet viherkasvit, jotka välittävät ihanasti kevätenergiaa myös narkoleptikon väsyneeseen kehoon. Investoin muuten makuuhuoneeseen kunnon pimennysverhot, mikä on vaikuttanut positiivisesti unen laatuun! Haittapuolena viikonloppuisin ei meinaa päästä sängystä ylös millään, kun ihana hämärä pitää sylissään niin kauan, kun peiton alla vaan jaksaa pötkötellä.

Mä olen tehnyt ihan uuden aluevaltauksen äänikirjojen parissa. Olen aina ollut muille vähän kateellinen ajatellen, että äänikirja + narkolepsia yhdistelmänä johtaa hetkessä uneen. Nyt olen kuitenkin huomannut, että elämässä on paljon tilanteita, kun voi laittaa äänikirjan pyörimään jotain tehdessään: siinä missä ennen katsoin sivusilmällä Netflixiä aina tiskatessa, kokatessa tai käsitöitä tehdessä, on nyt tuntunut hyvin sivistävältä kuunnella äänikirjoja. Tämän uuden äänikirjakokemukseni olen aloittanut kuuntelemalla Kimmo Takasen teosta "Tunne lukkosi". Se kertoo tunnelukoista ja niiden vaikutuksesta elämään. Olen vasta ihan alussa, mutta oppinut ymmärtämään sekä omaa että muiden käytöstä uudella tavalla. Iso suositus teillekin kirjasta!

Kuten mainitsin, olen tehnyt paljon käsitöitä. Joku voisi jopa sanoa, että ihan hullun paljon käsitöitä. Postinjakajat ovat kantaneet tänne varmaan kohta kymmenen kiloa milloin minkäkinlaista lankaa. Kieltäytyisivät varmaan kokonaan käymästä minun osoitteessa, jos tietäisivät, mitä paketit sisältää.  Kaikista eniten olen nyt hurahtanut makramee-käsitöihin ja sillä tekniikalla täällä onkin syntynyt muun muassa amppeleita, avainauhoja, tyynynpäällisiä, lasinalusia, korviksia ja laukkuja. Koska en malta lopettaa tekemistä, mutta en myöskään itse pysty kaikkea luomaani käyttämään, avasin Facebookiin uuden sivun nimellä Hannan käsityötori. Alan siellä myymään käsitöitäni sitä mukaan, kun niitä valmistuu. Jos kiinnostaa, niin ottamalla tuon sivun seurantaan saat ajankohtaista tietoa uusista käsitöistäni ja voit myös ostaa niitä itsellesi. Alla esimerkkinä sekalainen joukko enemmän tai vähemmän viimeisteltyjä käsitöitä.

 Nämä postaukset näköjään muuttuvat tällaiseksi sekametelisopaksi nykyään. Pohdiskelin tuossa pari päivää sitten ihan oikeasti syvällistäkin sisältöä ja toivon saavani sen päästä ulos tässäjonain  päivänä. Tällä hetkellä olen kuitenkin vaan niin tohkeissani käsitöistä ja äänikirjoista, etten malta oikein muuta tehdäkään. Taidankin siis aloittaa vielä tälle viikonlopulle ainakin yhden laukun, mutta ennen sitä haen välipalaksi eilen leipomiani mokkapaloja. Muistakaa levätä, nauttia keväästä ja pitää huolta rakkaistanne!