tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kökarelämää

Kiitos sinä ihana ja mysteerinen lukija, joka lähetit ihanaa ja voimaannuttavaa palautetta viimeisimmän julkaisun jälkeen! Ei tässä elämässä ole tärkeää olla niin suuri ja voimakas, että pystyy liikuttelemaan massoja. On tärkeämpää pystyä koskettamaan aidosti edes yhtä ihmistä. Positiivisuuden kierre on aina tervetullutta!


Muutamat vapaapäivät olen nyt käyttänyt patikoimalla saarella. Viimeksi samoilin melkein kolme tuntia saaren päähän syömään reppuun pakatun välipalan meren rannalla. Siellä sitä aina muistaa, miksi täällä ollaan. Pitkät työpäivät ja -viikot kun tuntuvat välillä kadottavan sen ajatuksen, miten hieno paikka ympärillä onkaan. Myös ajatus tuntuu paljon kirkkaammalta rantakalliolla. Olen yrittänyt aina ulkoillessani kävellä pätkän ilman kenkiä ja imeä energiaa luonnosta – etenkin juoksemisen jälkeen tuntuu taivaalliselta ulkoiluttaa jalkapohjia viileällä hiekkatiellä. Ja joka kerta nipistelee vähemmän ja vähemmän.


Töissä menee vaihtelevasti. Pääosin hyvin. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kuitenkin siinä tilanteessa, että liian suuret näkemykselliset erot esimiehen kanssa on johtaneet tilanteeseen, jossa olen jopa harkinnut irtisanoutumista. Käyn sisäistä kamppailua rahantarpeen ja itsensä arvostamisen välillä. Suoraan en sen enempää mitään sano, mutta välillä tuntuu turhalta tuhlata omaa osaamistaan seisomalla uppoavan laivan kannella. Rahamaailmassa kun ei aina riitä, että on mukava ja hieno ihminen. Menestykseen tarvitaan myös rohkeutta, kipinää ja osaamista. Samoista syistä hylkäsin juuri itse hyvän tarjouksen ryhtyä osakkaaksi yritykseen, joka herättänyt itsessäni tarpeeksi intohimoa.


Jo muutaman päivän ajan on mielessäni kytenyt ajatus. Se on semmoinen ajatus, joka seisoo ihan vieressä, mutta siitä ei saa kiinni. Tuntuu, että elämä yrittää sanoa jotain. Se hokee viestiä ikkunan takana niin, että näkee sanojen muodostuvan, muttei kuule niitä. Sisällä on jännä tunne siitä, että joku oivallus on iskemässä hetkenä minä hyvänsä. Toisaalta tiedän, että kyllä se sieltä selkenee, kun aika on oikea. Ehkäpä taas vain mieli valmistautuu jo kotiin palaamiseen: minulla taitaa olla jonkunlainen elämän murrosvaihe edessä, kun alan seuraavaksi kirjoittamaan itseäni koulusta ulos ja miettimään elämälle suuntaa.


Kaikesta huolimatta sisällä on kuitenkin rauha ja tasapaino. Tänä kesänä olen oppinut, että elämä on oikeasti aika lyhyt. Siksi siitä pitää tehdä itselleen paras mahdollinen. Tehkää elämästä oma kuvanne.