sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Praha


Juna kulkee taas ja matka jatkuu Prahasta Wieniin. Praha kohteli hyvin ja oli oikein kaunis kaupunki eli juurikin sellainen kuin odotinkin. Yksi päivä saatiin kulumaan ihan vaan ulkoillessa ja kierrellessä nähtävyyksiä. Olen lukenut parin päivän sisällä karttaa enemmän kuin koko kouluaikana suunnistuksessa. Aloitettiin Prahan linnasta aamulla ja jatkettiin John Lennonin seinän ja Kaarlen sillan kautta vanhaan kaupunkiin ja keskustaan.  Alun perin oltiin varattu liian vähän aikaa Prahan tutkimiseen ja napattiin vielä yksi yö, jotta saadaan vapautettua toinen kokonainen päivä ihan vaan shoppailua varten. Bongattiin jo kulttuuripäivänä monta ihanaa kauppaa pääkadun varrelta.


Kävipähän kuitenkin niin, että kulttuuripäivänä päätettiin illalla lähteä keskustaan syömään ja taksimatkalla jututettiin kuskia – onneksi. Seuraava päivä sattui olemaan paikallisten itsenäisyyspäivä eli pyhä ja yleistäen kaikki liikkeet oli kiinni. Sinne meni shoppailu. Päätettiin sitten spontaanisti lähteä tutkimaan yöelämää ja kierreltiin vähän ympäriinsä. Käytiin irlantilaisessa pubissa kuuntelemassa musiikkia, vesipiippubaarissa juomassa viiniä ja päädyttiin lopulta johonkin yökerhoon, jossa oli ihan kamala DJ. Oppimisen arvoista oli se, että sisällä tupakointi on täällä ihan ok eli hajuvedestä varsinkin baarissa ei ole mitään hyötyä.


Seuraavana päivänä pidettiin ymmärrettävästi lepopäivä, mikä tuli jo ihan tarpeeseen minulle. En ole moneen päivään taas päässyt rauhassa ottamaan päiväunia ja muutenkin levon määrä on ollut paljon normaalia pienempi ja aktiivisuus ihan huipussa. Illalla navigoitiin ravintolaan ja matkalla takaisin kierreltiin turisteille tarkoitettuja tuliaiskauppoja. Ei ostettu kannabisvodkaa tai itsemurha-absinttia itselle tai kenellekään muullekaan tuliaisena. Muutenhan tuliaisten määrä on koko ajan sopivassa kasvussa.



keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Italia



Että pitikin mennä viime kerralla höpöttämään luolista ja järvimatkasta. Elämä kuitenkin taas muistutti, että sitä on mahdotonta suunnitella etukäteen ja lopulta päädyimme äkkilähdöllä Italiaan. Luokkakaverimme oli päättänyt lähteä omalla autollaan matkustamaan ja niinpä me lopulta vietettiin kokonainen päivä autossa istuen. Matkasuunnitelmana oli klassinen ”ei suunnitelmaa” ja yöpaikka napattiin matkan varrella netistä, kun löytyi sopiva huoltoasema netillä. Niinpä perjantai-iltana saavuttiin Roomaan.


Koko lauantaipäivä kului kierrellessä ympäriinsä Rooman keskustaa ja turistikohteita. Etukäteen sovittiin kohteet, joissa pitää ehdottomasti käydä ja suunniteltiin päivän reitti kulkemaan ainakin Pantheonin, Fontana di Trevin, Forumin ja Colosseumin kautta. Matkan varrella vastaan tuli paljon kauniita rakennuksia ja kulttuurikohteita, mutta myönnettävä on, etten vieläkään tiedä kaikkien paikkojen nimiä, joissa kävimme. Äärettömän vaikuttavia kohteita olivat etenkin Forumin rauniot iltapäiväauringossa ja Colosseum auringonlaskussa. Historia on ihan äärettömän kiehtovaa, jos sitä pääsee koskettamaan! Päivän aikana nappasin muutamat nokoset aina sopivan paikan tullen, jotta jaksoin kipittää muiden perässä.



Sunnuntaiaamuna käytiin pikaisesti vilkaisemassa Vatikaanin keskusta. Siellä oli joku valtavan suuri tapahtuma alkamassa ja pääaukio oli aidattu lohkoihin, joten pääsimme näkemään maisemat vain yhdestä kulmasta. En oikeasti ollut tajunnut, että se on niin pieni paikka, vaikka tiesinkin sen pieni olevan: Roomassa taksikuski katsoi kuin idioottia, kun kyselin, onko hän käynyt Vatikaanissa. Nytpähän tiedän, että kaupunginkin sisään voi perustaa oman valtion. Ehkäpä siinä voisikin olla tavoitetta tulevaisuuteen.



Vatikaanin jälkeen hypättiin taas autoon ja saavuttiin illalla Venetsiaan. Perinteisten muuttujien kautta päästiin illalla majoittumaan ja käytiin vielä syömässä illallista. Otin umpimähkään ruokalistalta kalaa ja Rooman ruokapettymysten jälkeen sain viimeinkin aterian, joka täytti kaikki odotukset – lasagne, pasta ja pizza nimittäin Roomassa ei sykähdyttänyt ollenkaan. Maanantaina käveltiin turistilauman seassa Venetsian keskustassa ja kierreltiin paikallisia puoteja ja törsättiin rahaa tuliaisiin ja kaikkeen todella tärkeään turistitavaraan. Rooman kulttuuriähkyn jälkeen ei tehnyt edes mieli kierrellä enään nähtävyyksiä, vaan nautittiin vaan tunnelmasta ja maisemista. Illalla ajettiin vielä takaisin kotiin Ljubljanaan tekemään vähän viime tippaan jääneet läksyt.


Vielä enemmän elämä kuitenkin yllätti sillä tiistain koulupäivän jälkeen päätettiin lähteä samantien uudelle reissulle parin tunnin varoitusajalla. Koulusta on vapaata melkein pari viikkoa, joten päätettiin ottaa vapaa-aika hyötykäyttöön ja puolenyön aikaan saavuttiin Martinin kotiin Tsekkiin Brnon kaupunkiin. Tänäaamuna syödessäni Martinin äitin ostamaa hillomunkkia aamupalaksi ihmettelin taas, kuinka oikein olen edes päätynyt tähän tilanteeseen. Enpä olisi ikimaailmassa uskonut istuvani juuri siinä, kun vasta muutama hetki sitten lähdin Suomesta. Nyt kirjoitan tekstiä junassa kohti Prahaa. Illalla toivottavasti saan jostain netin käyttöön, jotta saan tekstin vielä blogiin asti. 


Suunnitelmana on olla pari päivää Prahassa, jatkaa junalla Wieniin – enkä muuten lähde pois ennenkun olen päässyt Schönbrunnin linnaan – josta jossain vaiheessa palataan takaisin Ljublja
naan. Voin muuten luvata, että tällaisen tsemppiputken jälkeen aion viettää ainakin päivän syväkoomassa sängyssä, kun päästään takaisin. Valittaa ei kuitenkaan voi: vaihdon tavoitteena kuitenkin on nähdä maailmaa, saada uusia kokemuksia ja reissata naapurimaita – nyt se on vaan tapahtunut vähän erilaisella aikataululla kuin olin ajatellut. Toisaalta on ihanaa vaan heittäytyä mukaan elämän leikkiin ja antaa sen johdattaa oikeisiin paikkoihin.


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Koulu

Ensimmäinen kouluviikko alkaa olla selätetty. Maanantaina oli parin tunnin esittely ja koska kurssit kulkevat limittäin, on näin alkuun koulua vain tiistaisin ja torstaisin. Tästähän ei mitään haittaa ole, koska ollaan suunniteltu jo valtava lista paikoista ja maista, missä halutaan käydä vaihdon aikana. Täältä kun on melko lyhyt matka oikeastaan kaikkialle.

Meidän koulu sijaistee lasisessa isossa finanssikeskuksessa. GEA Collegella on talosta yksi kerros ja koska koulu on pieni yksityiskoulu, on oppilaita yhteensä kuulemma vain noin 150. Vaihtareita on arviolta parisenkymmentä ja tähän mennessä kaikki on olleet ihan supermukavia! En osannut oikein edes jännittää ensimmäisenä koulupäivänä, kun tiesin luokalta jo kourallisen oppilaita. Onneksi loputkin osoittautuivat ihan yhtä mukaviksi. Iltaisin ollaan istuttu välillä nyt terassilla vaan juttelemassa. Minä olen painellut hyvissä ajoin pehkuihin muiden jatkaessa vielä yökerhoon. Oma englanti ei mietitytä enää ollenkaan ja keskustelusta on tullut rentoa ja sujuvaa. Toivoa siis on!

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen otin kevyet kolmen tunnin päiväunet. Eilen aamu alkoi kahden tunnin luennolla, mikä on tietysti minulle oikein ideaali tilanne. Loppupäivä oli samaa ainetta ja pääasiassa opettaja  puhui itsekseen luokan edessä. Eli voitte arvata, mitä minä tein. Kaikki, joille olen kertonut narkolepsiasta ovat suhteutuneet kuitenkin siihen todella hienosti! Koulussa täytyy joku päivä sopivan tilaisuuden tullen infota kaikki luokkakaverit ja opettajat, koska se tekee minun elämästäni helpompaa.

Huomenna olisi koulun syyslukukauden ensimmäiset opiskelijariennot edessä. Ehkä olen oikeasti tullut vanhaksi, kun en enää jaksa innostua samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta näin alkuun ainakin on varmasti hyvä tsempata ja mennä porukan mukana. Pitkä viikonloppu odottaa myös edessä ja veikkaan, että suunnataan auton nokka kohti Bled-järveä, luonnonpuistoa sekä Postojna-luolastoa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Uutta ja vierasta


Eka viikko maailmalla alkaa olemaan pulkassa. Tytöilläkin alkaa ehkä olemaan jo joku ajatus ydinkeskustasta, mutta väitän koko ajan itse olevani kartalla. Eilen löydettiin kuitenkin lounasreissulla vielä ihania pieniä katuja vanhasta kaupungista ja huomaamatta koko aamupäivä kului vain kävellen ja ihastellen. Aamun sateen ja ukkosen jälkeen sääkin oli mukavan raikas, vaikkakin melko pilvinen. Kaupungin hahmottamisen lisäksi huomaan jo tunnistavani yksittäisiä sanoja Sloveeniksi. Haluaisin kuitenkin yrittää opetella paikallista kieltä mahdollisimman paljon.

Parina iltana ollaan istuttu ulkoilmaterassilla varsin kansainvälisessä seurassa. Olemme tavanneet jo muutaman tulevan luokkakaverin, vaihtareita toisesta yliopistosta sekä nuoria paikallisesta hostellista. Englanti alkaa tosiaan pikkuhiljaa jo luistamaan, vaikka välillä kielimuuri on ollut melkoinen: englantiakin voi puhua monella eri tapaa. On ollut tosi kiva tutustua tuleviin luokkakavereihin jo etukäteen ja ranskalaiset ystävämme olivat käyneet koulullakin jo vakoilemassa ja kertoivat, että vaihtareita on yhteensä jopa 25! 

Eilen illalla päätimme käydä tyttöjen kanssa maistelemassa sushia. Suomessa vakkarikiinalaisessa olen joskus mielekiinnosta maistellut muutamia ja ne olivat ihan hyviä, joten odotin eilistä reissua innolla. Sushi ei kuitenkaan ollut minun makuuni ja kieltämättä jopa vähän hysteeristä tilannekomiikkaa herätti minun puikoilla syönti. Tai rehellisyyden nimissä sormilla syöntiä se oli loppupeleissä, sillä onnistuin tikuilla vain tiputtamaan sushini kasaan sinne soijakuppiin. Lopulta totesin, että ensi kerralla haen euron juuston sillä aikaa, kun tytöt maistelevat susheja. Pääsen halvemmalla ja osaan sen syödäkin. 


Tämä viikko on tosiaan mennyt ihan lomailu merkeissä ja ihmetellessä kaikkea uutta. En tiedä yhtään, mitä odottaa koululta. mutta syvästi toivon sen olevan melko rentoa. Koska melkein puoleen vuoteen en taas ole koulun penkillä istunut, voi arkirytmin löytäminen viedä oman aikansa. Yritän silti pitää blogia ajan tasalla parhaani mukaan siitä riippuen, kuinka aika ja energia riittävät. 

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kulttuurilomaa

Terveisiä Sloveniasta! Täällä suunnalla maapalloa kaikki hyvin: ihmiset on ystävällisiä ja kaupunki on äärettömän kaunis. Ollaan juostu pää kolmantena jalkana ympäriinsä näkemässä vähän kaikkea ennen koulun alkua. Tänään onneksi päätettiin ottaa aamupäivä rauhassa, sillä minun jaksaminen venyy vielä parin päivän tsemppiin, mutta tänään kyllä väsy painaa selvästi. Tuntuu kuin kroppa olisi tosi painava ja pää vähän pehmeänä.


Toissapäivänä etsittiin kissojen ja koirien kanssa keskustasta urbanomatia, josta saa bussikortin, vain huomataksemme, että niitä onkin ollut ympärillä koko ajan. Tiedetäänpähän mitä ensi kerralla etsitään. Täällä kulkee bussit todella hyvin melkein oven edestä minne vaan ja julkinen liikenne on tehty hyvin selkeäksi. Seikkailtiin siis BTC Cityyn tekemään kokopäiväreissu shoppailun maailmaan. Odotin päätyväni suureen ostoskeskukseen, mutta löysin itseni pienestä kauppojen kylästä, jossa yksittäinen ostoskeskus oli vain yksi osa kylää. Ehdittiin ehkä nähdä neljäsosa kaikesta nähtävästä yhden päivän aikana ja iltapäivällä shoppailuhalut oli tehokkaasti kadotettu. Otin päivän aikana unet ravintolassa ruokaa odottaessani, kun uni painoi väkisin silmää istumaan päästessä.


Eilinen päivä kului ulkoilmassa ja Miialla kertyi aktiivisuusmittariin ennätysmäärä askelia: melkein 30 000 askelta päivässä laskettaneen jo hyötyliikunnaksi? Aamupäivällä kävelimme ihastelemaan suurinta puistoa, Tivolia. Löysimme sattumalta myös urheilukeskuksen, jossa voi harrastaa lajeja oikeastaan laidasta laitaan. Iltapäivällä nousimme hissillä ylös vuorelle Ljubljanan vanhaan linnaan. Jos historiaa voisi opiskella menemällä historian luo, voisi se kiinnostaa minuakin enemmän! Maisemat linnan tornista koko kaupungin ylle taustalle jäävien vuorten kanssa olivat ihan uskomattomia. Kotimatkalla ostimme kasan postikortteja kotiin lähetettäväksi. Illalla kävelimme vielä joen rannalle kynttilöiden valoon ja lämpölamppujen alle juomaan yhdet sivistyneet päivän päätteeksi.


Liekö vaikutusta alkoholilla vai linnan vankiloiden herättämällä mielikuvituksellani, taisin herättää muutkin tytöt yöllä huutaessani apua. Tähän mennessä yöt ovat menneet hyvin varmaan johtuen päivän aktiivisuudesta. Kaiken kaikkiaan paikka on ollut oikein miellyttävä ja olen viihtynyt hyvin. Vielä kun pääsee kouluun asti saattaa alkaa ymmärtämään, että täällä ei ollakaan vaan viikon kulttuurilomalla. Tänä iltana treffaamme todennäköisesti kaksi muutakin vaihto-opiskelijaa, jotka aloittavat maanantaina kanssamme samalla luokalla.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Ljubljana

"Kun polttaa ikävä ja kaipuu on mennä, ja palaa ikävä jäädä."

Muutama viime viikko on vierähtänyt matkajärjestelyjä hoitaessa ja valmistautuessa matkaan.
Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan.


Matka sujui todella hyvin ja pääsin periaatteessa suoraan ovelta ovelle. Meillä on ihan superihana vuokraemäntä, joka haki meidät lentokentältä. Ollaan myös saatu kaikki ohjeet ja neuvot tärkeimpiin asioihin ja auttava puhelin on kuulemma aina avoinna, kun asiaa tai kysyttävää tulee. Parempaa vastaanottoa ei siis olisi voinut toivoakaan! 

Meillä on tyttöjen kanssa kolmeen pekkaan vähän reilu 70 neliön asunto Ljubljanan keskustassa kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Vuokraemäntä oli huolehtinut meille kaiken asuntoon aina kalusteista lakanoihin, munakuppeihin ja nettiin. Hissiä ei meitä varten oltu kuitenkaan alettu rakentamaan ja voitte kuvitella, että matkapäivän suurin ponnistus olikin saada matkalaukut ylös asunnolle. Saapumisen infopläjäyksessä varmasti puolet meni ohi, mutta saatiin myös ohjeistukset lähimpään kauppaan ja tärkeimpiin paikkoihin. Eilen illalla käytiinkiin jo kävelemässä lähikulmilla, Ljubljanica-joen varrella ja ulkona syömässä. Lähikaupan tuotteista mukaan yritettiin ottaa vain tutuimmat, sillä tuotteiden nimet Sloveniaksi ei sanoneet mitään, mutta siitäkin huolimatta Miia onnistui ostamaan kaurahiutaleiden sijaan pienten lasten velliä. Siitä sitten tulikin mukavasti maittava aamupala. 

Illalla en tainnut olla ainut, jolla matkaväsymys kävi painamaan silmiä ja otettiinkin kaikki unta kaaliin yöllä melkein kellon ympäri. Aamulla yritimme käydä hankkimassa paikalliset puhelinliittymät, mutta kielimuurin takia homma jäi kesken. Maanantaina alkaa täällä koulu ja oletan, että paikalliset opiskelijatutorit auttavat hoitamaan vielä vastaavia käytännönjärjestelyitä. Illalla seikkailtiin parin kilometrin päähän isompaan kauppaan tekemään jättimäiset ostokset ja päädyimme tulemaan takin kyydillä takaisin asunnolle. Olimme oikein nähtävyys paikallisille, kun pakkasimme ostoksia ja pyysimme kaupan kassaa soittamaan taksin - meillä kun ei niitä liittymiä ollut. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Äsken vielä väännettiin muutaman muuttujan kautta yhteinen iltapala ja huomenna aiomme lähteä yhteen Euroopan suurimpaan kauppakeskukseen kadottamaan säästöjämme - viimeinkin! Kyllä on muuten sormet syyhynneet jo useampaan otteeseen.

Omalla tavallaan vieraan kielen puhuminen ja uusien tapojen sisäistäminen vie uskomattoman suuren määrän energiaa. Tytöt on onneksi tottuneet, että kaivaudun joka välissä peiton alle ottamaan tirsat. Eilisen alun takkuilun jälkeen on onneksi englanti-nappi tänään paukahtanut päälle, eikä puhumista ole tarvinnut pähkäillä sen enempää. Onneksi tuli tammikuussa haettua alkuvauhtia Southamptonista!
Kylpyhuoneeseen pitää napsauttaa napista vesi lämpiämään ainakin varttia ennen suihkuunmenoa ja pyykinpesua. Näen jo mielessäni, kuinka mukavaa on päättää käydäkin aamulla pikasuihkussa ennen kouluunlähtöä ja unohtaa laittaa vesinappi päälle! Roskien vientikin on tehty mahdollisimman vaikeaksi ja pussit pitääkin toimittaa kadun varrella olevaan kierrätyslaatikkoon. Huomioitavaa ja ennenkaikkea hämmentävää on se, että biojätteen saa tyhjentää neljä kertaa kuukaudessa. Täytynee kaivaa yöllä takapihalle kuoppa ja piilottaa ylimääräiset biot sinne joskus yön hämärissä. 

Kaikenkaikkiaan kaikki on sujunut hyvin ja lasku uuteen maahan ja kulttuuriin on pehmeähkö, sillä ennen koulun alkua ehdimme seikkailla viikon tutustumassa paikkoihin ja eksyä varmasti useamminkin kuin kerran. Asuntomme on jopa hienompi kuin kuvissa ja etukäteen jännittämäni kimppakämppä ja yhteiselo ei ehkä olekaan ollenkaan huono vaihtoehto. On muuten ihana, ettei ole tarvinnut lähteä yksin ja joku on aina höpöttämässä ja estämässä koti-ikävää, joka varmasti iskee siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää, että täällä ollaankin seuraavat viisi kuukautta. Kaupunki on äärettömän kaunis ja asuntomme sattuu olemaan ihan keskeisellä sijainnilla kaiken suhteen. 

Vaikka tiedän, että koti-ikävä iskee jossain vaiheessa väistämättä, eikä ostamani neljä Fazerin suklaalevyä riitä alkuunkaan, on mieli avoin ja odotan kaikkea uutta innolla! On tavallaan jopa ihan kivaa olla ihan hukassa ja pihalla kaikesta.