perjantai 25. marraskuuta 2016

Bled

Pitkästä aikaa. Päivisin on tullut touhuttua aina niin paljon kaikkea kivaa, että illalla olen kaatunut suoraan sänkyyn, vaikka tarkoituksena on ollut raapustella uutta tekstiä kasaan. Tällä viikolla en päässyt kouluun ja sain pakkolepoa, sillä viimeiset neljä vuorokautta olen olut kipeänä petipotilaana. Toisaalta pieni huili varmaan tuli jo ihan tarpeeseen, sillä unta riitti koko sairastelun ajaksi vähän liiankin hyvin. Tänään kuitenkin ollaan jo voiton puolella ja alkaa elämä taas virtaamaan kropassa.


Välissä on ehditty touhuta enemmän ja vähemmän kaikkea järkevää ja mielenkiintoista.  Viime viikolla käytiin heittämässä päiväreissu Bled-järvellä, jota kehutaan yhdeksi kauneimmista paikoista täällä. Ei ole todellakaan turhaa mainostusta, sillä maisemat ja luonto olivat näin loppusyksystäkin upeita. Meille sattui vielä ihan huikean kaunis sää koko päiväksi ja harvinainen sääilmiö nimeltä aurinko näyttäytyi piristämässä päivää. Järvellä olisi saanut helposti kulumaan paljon enemmänkin aikaa kuin yhden päivän, jos olisi oikeasti halunnut kierrellä paikkoja rauhassa. Lisäksi kaikki ylimääräinen aktiviteetti järvellä jäi meiltä kokematta, sillä sesongin ulkopuolella kaikki oli suljettu. Niimpä keskityttiin täysillä luontoon ja kiipeiltiin koko aamupäivä melkein kilometrin korkeuteen erilaisille maisemapaikoille katselemaan näkymiä järven yli.



Iltapäivällä päätettiin jättää välistä venematka saarella olevalle kirkolle kovan hinnan takia. Sen sijaan autoiltiin ylös kalliolle vanhalle linnalle ja käytiin katsomassa elämää muurien sisäpuolella. Satuttiin oikeastaan parhaalle maisemapaikalle juuri kun aurinko alkoi jäädä vuorien ja pilvien taakse ja nähtiin ihan luonnon oma valoshow - ja vielä ihan ilmaiseksi, mikä aina tietysti opiskelijan mieltä lämmittää. Linnasta löytyi viinikellari, kappeli ja tietysti museo. Kuten kuvistakin näkee, jos tarpeeksi lapsettaa, saa museon vahanukeistakin paljon iloa irti kun yhdistää historiaa ja nykyteknologiaa. 


Sateisten päivien takia on tullut keksittyä enemmänkin sisäaktiviteettia ja eräänä iltana käytiin illuusiomuseossa - tai hallusinaatiomuseossa kuten itse sanon - huijaamassa aivoja erilaisilla kuvilla ja lopuksi yritettiin melko huonolla menestyksellä ratkoa aivopähkinöitä. Minun on pakko mennä vielä ennen joululomaa takaisin museon kauppaan ostamaan yksi aivopeli matkaevääksi Suomeen. Jäi niin pirusti harmittamaan, etten sitä paikan päällä saanut ratkaistua. 


Saatiin pari viikkoa sitten vielä lisää Suomivahvistusta, kun meidän luokkakaveri kotoa tuli kylään. Sopivasti sattumalta hänen ensimmäisenä päivänään oli keskustassa viinifestarit, joissa oli esillä kymmeniä erilaisia paikallisia viinejä ja ruokamaistiaisia. Itse en vieläkään osaa innostua alkoholista edes viinifestareiden merkeissä, joten kolusin läpi ruokapisteitä ja lopulta ostin itselleni ilmapallon. Koska mitäpä sitä muutakaan tämän ikäinen ihminen viinifestareilla tekisi, kun kävelisi naama onnellisessa suklaavirneessä toisessa kädessään ilmapallo ja toisessa suklaavohveli?


perjantai 11. marraskuuta 2016

Ikävä

Näin tänään kodittoman. Luulin kauppareissulla, että joku on heittänyt pois rappukäytävän eteen vanhoja vilttejä ja sain melkein sydänkohtauksen, kun tajusin, että välissä nukkuu ihminen. Kaikki omaisuus oli ostoskärryssä vieressä. Kaupassa iski vähän huono omatunto, kun keräsin pekonia ja kananmunaa ostettavaksi leivän päälle. Takaisin päin kävellessäni katselin taas koditonta ja tajusin, kuinka onnellinen pitäisi olla siitä, että on koti. On joku paikka, mihin mennä illalla.

Samalla sekunnilla osasin tiivistää viimeaikoina harvakseltaan päässäni vilahtaneet ajatukset yhteen sanaan: koti-ikävä. Se ei ole sellainen ikävä, joka jäytää mahanpohjassa kokoajan tai sellainen ikävä, että tahtoisi pois maailmata omaan kotiin. Se on sellainen ikävä, missä kaipaa välillä omia rutiineja ja tuttuja juttuja ympärilleen. Kaipaan esimerkiksi omia siivousvälineitä, jotta tiedän mitä kuuluu laittaa minnekkin. Kaipaan vaatteita, koska matkalaukullinen vaatevarastoa tarkoittaa aika tylsää pukeutumista. Kaipaan omaa suihkua, koska tiedän tasan missä kohtaa säätöjä vesi on tarpeeksi lämmintä. Välillä tekisi mieli napata jonkun ohikulkijan koira kainaloon ja nuuhkia turkkia. Onneksi saatiin napattua lentokoneen viimeiset paikat Suomeen jouluksi. Se tekee ikävästä tavallaan katkeransuloista: tietää, että kohta näkee rakkaat ihmiset, mutta samalla tietää, että puolet tästä reissusta on silloin jo ohi.

Ikävä on kuitenkin ehkä yksi kauneimpia asioita maailmassa, sillä silloin tietää, mikä on oikeasti tärkeää ja mitä rakastaa. Tai että ylipäänsä rakastaa. On ihanaa, että on jotain, mitä ikävöidä.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Wien


Wien on kaupunki, johon olen aina tuntenut käsittämättömän syvää rakkautta. Kolmas kerta kaupungissa vahvisti, että neljäskin kerta on joskus vielä tulossa. Jo ihan pienestä asti keisarinna Elisabeth eli Sissi pitkine hiuksineen on ollut jostain syystä tosi iso juttu ja kiehtova henkilö. Sittemmin historiaa enemmän tongittuani todellisuus ei varmastikaan ole ollut niin ruusuinen kuin oma mielikuvani, mutta tahdon pitää kiinni edelleen siitä lapsesta, joka haaveili joskus olevansa Sissi. Kuulemma olen linnan suihkulähteellä pienenä ihan oikeasti itkenytkin, kun olisin halunnut edes hetken olla prinsessana linnassa. Olisin voinut tehdä saman nytkin.

Ensimmäisenä päivänä siis suunnattiinkin Schönbrunnin linnaan. Olin ihan innoissani heräämisestä asti. Käytiin turistikierroksella linnan sisällä, puutarhassa kävelemässä, eläintarhassa, labyrintissa pyörimässä pääsemättä mihinkään ja lopulta kiivettiin ylös kukkulalle, mistä näkee koko linnan ja puutarhan. Iltapäivällä yritettiin etsiä nettiä, jotta saadaan taksi hotellille ja koko päivän innostus kostautui, sillä ensimmäistä kertaa elämässä nukahdin kävellessäni. Ehdin itse tajuta, että uni iskee ja seuraavaksi havahdun siihen kun Miia nappaa käsivarresta kiinni ennekun menen nenälleni. Nytpähän on kokeiltu sekin. Ehkä ensi kerralla osaan varottaa muitakin.


Toinen päivä oli shoppailupäivä. Viimeinkin. Kierreltiin keskustan pääkadulla kauppoja, kunnes päätettiin navigoida itsemme suurimmalle ostoskadulle. Ei ehditty illan aikana edes käydä kaikkia liikkeitä läpi. Päätettiin jatkaa vielä kolmantena päivänä shoppailukatu loppuun, mutta kävipähän taas sellainen onnenkantamoinen, että liikkeet oli pyhäpäivän takia kiinni. Luulin Prahan huonon onnen jälkeen, ettei sama voi käydä kahdesti. Viimeinen päivä kului siis vaan kävellessä päämäärättömästi ympäriinsä ja illalla käytiin Skybarissa juomassa ihanat kaakaot.


Ei niin hyvää reissua, etteikö kotiinpaluu aina olisi paras osa matkaa, niin se vain on. Aina reppureissaamisesta haaveilleena opin matkan aikana sen, että se ei ole minua varten. Ensi kerralla menen mielumin pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan ja kävelen vähemmän kuin 20km joka päivä. Jatkuvassa väsymyksessä ei ehkä saa edes niin paljon irti kaikesta, kuin voisi saada vähän virkeämpänä. Koko eilisen päivän kotona nukuttuani alan vihdoin tuntea elon merkkejä kropassa ja jopa jotain pientä sosiaalistakin mielialaa on havaittavissa. Ehkä illalla olen jo tarpeeksi ihmisystävällinen lähteäkseni liikenteeseen.