Elämää ei sen enempää

"Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon - huumori ja mielikutvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme."

Lueskelin vanhan ja edelleen hyvän lapsuudenkaverini blogia ja törmäsi sanoihin: "pelkää torjuntaa ja kaipaa hyväksyntää". Jotenkin pysähdyin kokonaan ja jäin pohtimaan, miten paljon jo muutaman vuodenkin aikana on joutunut törmäämään ennakkoluuloihin narkolepsiaa kohtaan. Varoitus, tästä saattaa tulla nyt jokseenkin syvällistä!

Itse en ehkä noin tietoisesti koe asiaa, että sen olisin koskaan osannut pukea sanoiksi, mutta hyväksyntäähän me kaikki loppujen lopuksi tarvitaan. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse lasken itseni ehkä kuitenkin vähemmän-joukkoon. En koskaan ole arastellut kertoa sairaudestani torjunnan pelossa, päin vastoin. Minusta olisi tärkeää pyrkiä levittämään tietoa sairaudesta juuri ennakkoluulojen kumoamiseksi.  Koen, että elämä on helpompaa jos lähellä ja ympärillä olevat ihmiset tietävät. Esimerkiksi koulussa oireeni eivät ole aiheuttaneet paheksuntaa enää sen jälkeen, kun kerroin niille olevan syyn. Tulin siis viimeinkin hyväksytyksi.

Myönnän kuitenkin, että nykyään kerron asiasta mieluiten kasvotusten ihmisille, sillä olen törmännyt käsitykseen, että narkoleptikkona olen jotenkin vammainen. Esimerkiksi Tinderissä - shame on me - olen jutellut vieraiden ihmisten kanssa näkemättä heitä ollenkaan kasvotusten. Useamminkin kuin kerran olen kuitenkin huomannut, että kerrottuani narkolepsiasta, on keskustelu loppunut kuin seinään. Toki jo tämä mielestäni kertoo paljon ihmisestä, mutta mitäpä jos olisinkin ollut vaikapa astmaatikko? Tai epileptikko?

Väitän, että sairastumisen jälkeen olen joutunut pohdiskelemaan elämää ja tutkiskelemaan omaa itseäni vielä enemmän kuin aikaisemmin. Torjutuksi ei halua tulla kukaan se on fakta. Sen pelossa elämällä ja asioita tekemättä jättämällä torjuu kuitenkin vain itse itseltään elämää, mahdollisuuksia ja kokemuksia. Hyväksyntää kun ei kuitenkaan saa sitä hakemalla, vaan hyväksymällä ensin oman itsensä.

 Kuten tässä tapauksessa eräs työnantajani aikanaan sanoi: "Narkolepsia ei todellakaan tee sinusta huonompaa kuin muut, päin vastoin, se tekee spesiaalimman."