keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Koulu

Ensimmäinen kouluviikko alkaa olla selätetty. Maanantaina oli parin tunnin esittely ja koska kurssit kulkevat limittäin, on näin alkuun koulua vain tiistaisin ja torstaisin. Tästähän ei mitään haittaa ole, koska ollaan suunniteltu jo valtava lista paikoista ja maista, missä halutaan käydä vaihdon aikana. Täältä kun on melko lyhyt matka oikeastaan kaikkialle.

Meidän koulu sijaistee lasisessa isossa finanssikeskuksessa. GEA Collegella on talosta yksi kerros ja koska koulu on pieni yksityiskoulu, on oppilaita yhteensä kuulemma vain noin 150. Vaihtareita on arviolta parisenkymmentä ja tähän mennessä kaikki on olleet ihan supermukavia! En osannut oikein edes jännittää ensimmäisenä koulupäivänä, kun tiesin luokalta jo kourallisen oppilaita. Onneksi loputkin osoittautuivat ihan yhtä mukaviksi. Iltaisin ollaan istuttu välillä nyt terassilla vaan juttelemassa. Minä olen painellut hyvissä ajoin pehkuihin muiden jatkaessa vielä yökerhoon. Oma englanti ei mietitytä enää ollenkaan ja keskustelusta on tullut rentoa ja sujuvaa. Toivoa siis on!

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen otin kevyet kolmen tunnin päiväunet. Eilen aamu alkoi kahden tunnin luennolla, mikä on tietysti minulle oikein ideaali tilanne. Loppupäivä oli samaa ainetta ja pääasiassa opettaja  puhui itsekseen luokan edessä. Eli voitte arvata, mitä minä tein. Kaikki, joille olen kertonut narkolepsiasta ovat suhteutuneet kuitenkin siihen todella hienosti! Koulussa täytyy joku päivä sopivan tilaisuuden tullen infota kaikki luokkakaverit ja opettajat, koska se tekee minun elämästäni helpompaa.

Huomenna olisi koulun syyslukukauden ensimmäiset opiskelijariennot edessä. Ehkä olen oikeasti tullut vanhaksi, kun en enää jaksa innostua samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta näin alkuun ainakin on varmasti hyvä tsempata ja mennä porukan mukana. Pitkä viikonloppu odottaa myös edessä ja veikkaan, että suunnataan auton nokka kohti Bled-järveä, luonnonpuistoa sekä Postojna-luolastoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti