Tavallinen päivä

Töissä työpäivät ovat onneksi lyhyitä ja tämänpäiväisen iltavuoron ansiosta ehdin nukkua kahdet päiväunet jo ennen töihinlähtöä. Toki väsymystä lisäsi se, että ei oikeasti ollut pakko tehdä mitään, jolloin voin hyvällä omalla tunnolla nukkua. Suurimman osan ajasta minä kuitenkin jopa pidän nukkumisesta, vaikka joskus silti toivoisinkin herääväni pirteänä ja levänneenä. Minun kohdallani ympyrä kun ei koskaan pääse sulkeutumaan: käyn nukkumaan, koska väsyttää. Herään väsyneenä, jotta voin nukkua lisää. Kroppani ei kykene ns. varastoimaan energiaa ja pirteyttä kuten terveellä ihmisellä, sillä selkäytimestäni on sairastumisen jälkeen kadonnut kokonaan ihmisen vireystilaa säätelevä oreksiini.

Nukunko sitten yöllä huonosti, koska nukun päivittäin pakolliset päiväunet? Kyllä. Nukun noin kaksi tuntia kerrallaan kaikesta päivällä tekemästäni huolimatta, sillä yksi oireista on katkonainen yöuni. Testeissä nukahtamiseen kului muutama minuutti, mutta kehtaan väittää, että kotioloissa ja oikeasti väsyneenä puhutaan sekunneista. Aivoni sukeltavat välittömästi suoraan REM-uneen, mistä seuraa usein herkästi hallusinaatioita. Lisäksi sairastumisen jälkeen sairaat painajaiset ovat lisääntyneet.

Positiivisena kehityksenä ajan myötä täytyy kuitenkin mainita kykyni nähdä valveunta. Toisinaan pystyn tiedostamaan olevani unessa, silloin pystyn parhaassa tapauksessa itse määräämään unieni kulkua tai herättämään itseni unesta, kun niin tahdon. Ei koskaan hyvää, ellei huonoakin, sillä aivot eivät kuitenkaan tässä tilassa ole lepotilassa, jolloin uni tuntuu väsyttävän enemmän kuin hereilläolo.

Tänään on kuitenkin ollut ihan tavallinen päivä, eli hyvä päivä.