Sinä olet minun siskoni

Aika. Se seuraa meitä alusta loppuun asti välillä suurimpana vihollisena, välillä parhaimpana ystävänä. Oma viha-rakkaussuhde aikaan johtuu siitä, että juuri silloin kuin luulen sitä eniten kontrolloivani, se muistuttaa, että se on mahdotonta. Muistan pienenä kerran jos toisenkin itkeneeni salaa illalla, koska en halunnut ajan kuluvan. En halunnut kasvaa isoksi, koska elämä silloin juuri oli niin kivaa. Minulle on tavallaan aina ollut vaikeaa päästää ajasta irti ja luottaa siihen, että tulevaisuudessa meitä odottaa aina jotain vähintään yhtä kivaa kuin nykint. Kivat asiat vain muuttuvat samaa tahtia kun kasvat ajan kanssa. Ehkä meistä ei olisikaan niin kivaa, jos eläisimme koko elämämme lapsena käyden esikoulun aina uudestaan.

Koko postauksen ajatus lähti oikeastaan siitä, miten nopeasti aika lopulta menee. Tämän tekstin tarkoituksena on nyt kertoa meidän perheen klassikkotarina omasta pikkusiskostani, joka tosin taitaa olla pieni enää minun näkökulmastani. Tarkoituksena oli saada tämä teksti kasaan synttärilahjaksi jo viime viikonloppuna, kun sisko täytti 18v. Jollain tavalla tilanne kuitenkin loppupeleissä sunnuntaiaamuna kummasti oli se, että minä kärsin tutinasta siskon sijaan, eikä kirjoittaminen käynyt mielessäkään. Kai ajan kulumiseen kuulu sekin, ettei ihminen jaksa ikuisesti juhlia.

Lueskelin jostain sanontoja sisaruudesta ja eniten minut pysäytti yksi, jossa todettiin, että on suunnaton lahja saada syntyä maailmaan, jossa on jo valmiina ainakin yksi kaveri, jolle ei tarvitse koskaan esitellä itseään - sisko. Se on myös sellainen ystävä, joka ei voi katkaista sidettään sinuun, koska takana on jotain paljon syvempääkin kuin vain ystävyys. Isosiskona myönnän edelleen tavallaan näkeväni aina sen polvenkorkuisen lapsen, jota tahdon suojella kaikilla mahdollisilla tavoilla elämässä. Se, jonka puolesta ottaisin kaiken pahan itselleni ja lahjoittaisin kaiken hyvän hänelle - siis siitäkin huolimatta, että olin vimmatusti tahtonut palauttaa siskoni sairaalaan syntymän jälkeen. Nyt olen onnellinen, että vauvoilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.

Minulla oli pienenä tapana siivota huoneeni aina sunnuntaisin. Muistan, että jo ihan pienestä asti oman viikkosiivoukseni aikana sisko kaivoi rahakätkönsä esiin ja laski rahansa. Eihän sillä mitään hajua ollut oikeasti rahan arvosta, mutta hartaan tilityksensä jälkeen se ilmoitti aina ylpeänä omistavansa tällä viikolla kuusi seteliä ja kahdeksan kolikkoa. Huoneensa se siivosi yleensä vain silloin, kun sieltä löytyi jotain sen normaalin eliöstöön kuulumatonta. Poikkeuksena näihin rutiineihin oli tietysti meidän ikimuistoiset leikkiviikonloput, jolloin koko aikana ei saanut ottaa yöpukua pois päältä, vaan leikittiin aamusta iltaan. Poikkeuksen poikkeuksena tähän oli tietysti karkkipäivän kauppareissu, jonka ajaksi oli pakko vaihtaa yöpuku pois.

Taisi olla tämä sankari ihan koulutaipaleensa alussa, kun eräänä jouluna päätettiin lähteä yhdessä ostamaan joululahjoja. Tietysti kohteena oli sen aikainen Tiimari, josta sai pienellä summalla suhteellisen paljon kaikkea - turhaa - tavaraa. Sisko ilmoitti ottaneensa kaksikymmentä euroa mukaan ostoksia varten ja minä kuljin perässä laskemassa, että rahat riittää samalla kun sisko mätti lahjoja pieneen kauppakoriinsa. Kuten draaman kaareen kuuluu, tarinan huippu on kuitenkin maksuhetki kassalla: jokainen jouluruuhkissa ostoksiaan tehnyt varmasti tietää, mikä on tunnelma kassajonossa, kun kaikki haluavat vain äkkiä pois kuumasta joululauluja ja -mainoksia tulvivasta kaupasta. Kassaneidin piipattua ne mahdollisimman monta, eli noin miljoona pientä tavaraa, mitä sillä kahdellakymmenellä eurolla voi vain saada, kaivaa tarinamme sankari taskustaan pienen lompakon. Sieltä se ottaa rahansa ja pienessä nyrkissään ojentaa kassalla kolikkoaan, jossa toki luku on oikea, perästä vain puuttuu muutama nolla. Tavalliseen tapaani taisin saada tyylikkäästi pienimuotoisen raivarin ja lopulta poistuimme kaupasta ilman minkään näköisiä ostoksia. Onneksi olen ajan saatossa ehtinyt olla niin monta kertaa nolo, etten voi enää sanoa tämän olleen elämäni noloimpia hetkiä, mutta niihin aikoihin se varmasti meni ainakin listan kärkikolmikkoon!

Näin mukavasti pohjustettuna haluan vielä toivottaa paljon onnea siskolleni! Jos joskus haluat lähteä syntymälahjana saadun henkilökohtaisen turvamiehesi kanssa tutustumaan yöelämään ja ehkä unohtaa sen ajankulunkin hetkeksi, lupaan tarjota juomat, ettei historia pääse toistamaan itseään. Kahteen asiaan en nimittäin enää luota, jos ne tulevat samassa paketissa, ja ne kaksi asiaa ovat sinä sekä raha.