Uskon

" Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, 

ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."

Tämän tekstin kirjoittaminen ja julkaisu on ollut ehdottomasti kaikista vaikein päätös sitten koko blogitouhun aloittamisen jälkeen. Nykypäivänä ihminen tulee niin helposti ennakkoluulojen leimaamaksi ja väärinymmärretyksi. Mutta se ei haittaa. Sillä mennään rehellisesti, mitä on saatu.

Tämä on valtavan iso asia käsiteltäväksi, saatikka sitten kirjoitettavaksi ymmärrettävään muotoon. Olen itsekin vielä vähän ymmälläni kaikesta, mutta aion pitää ajatuksistani kiinni niin kauan, kunnes joku pystyy todistamaan ne huonoiksi. Niin kauan kun oma pää pelaa ja pitää ihmisen oikealla tiellä, ei kai ajatukset voikaan olla huonoja. Tästä tulee varmasti erilainen teksti kuin aiemmista, mutta on kuitenkin rehellisesti omia ajatuksiani ja tapojani käsitellä elämää. Syy siihen, miksi en osaa vieläkään katkeroitua sairastumiseni takia. 

Miksi juuri meille tapahtuu ikäviäkin asioita? Miksi elämässä ei voi valita vain mukavia asioita? Miksi elämä ei mene ylipäänsä niinkuin on suunniteltu? Narkolepsiaan sairastumisen myötä olen yhä enemmän ja enemmän joutunut mielessäni pyörimään isojen kysymysten parissa. Niin isojen kysymysten, että niihin ei elämän aikana koskaan saa vastausta. Eikä ehkä kuulukaan.  Näiden isojen kysymysten kautta olen löytänyt merkitystä sanalle hengellisyys. Se on auttanut minua oppimaan antamaan anteeksi ja hyväksymään asioita helpommin. Jos en pystyisi hyväksymään elämääni sellaisena kun sen päivä kerrallaan saan, en oikeastaan edes eläisi.

Uskon Jumalaan. Jos ihminen voi uskoa väärin, minä kai teen sen niin, sillä en usko asioihin sanasta sanaan kuten kristillisyys tai Raamattu käskee. Koen edelleen oloni epämukavaksi, jos joudun kirkkoon laulamaan virsiä ja kuuntelemaan syyttäviä saarnoja. Voisin hyvinkin käydä yksin kirkossa istumassa kaikessa rauhassa omien ajatusteni parissa, mutta en ole koskaan päässyt sinne asti. Olen kuitenkin soveltanut tapani uskoa oman elämäni, havaintojeni, kokemusteni ja ajatusteni mukaiseksi. 

Uskon suojelusenkeleihin. Tunari kun olen, olen varmasti ollut siipien suojassa useammin kuin kerran elämässäni selvitäkseni tähän päivään asti. Suojelusenkeli on se, joka pitää meidät turvassa, laittaa siivet ympärillemme kun käymme illalla nukkumaan ja kulkee vierellämme pitäen meistä huolta. Uskon kuitenkin toisenlaisiinkin enkeleihin: he ovat ihmisiä ympärillämme, niitä kaikista tärkeimpiä. Uskonto on uskomista näkymättömiin asioihin ja ehkä yksi elämän tarkoituksista olisikin opetella näkemään heidän siipensä silloinkin, kun se on vaikeaa. He ovat kuitenkin ihmisiä, jotka ovat sattuneet matkamme varrelle ja päättäneet jäädä osaksi sitä. Se on itsessään mielestäni jo siipien arvoinen asia, sillä ihmisellä on aina mahdollisuus valita toisinkin. Lopulta mikään muu ei sido meitä toisiin ihmisiin, kun oma halumme.

Uskon siihen, että joku on suunnitellut elämäni valmiiksi jo hyvissä ajoin etukäteen. Uskon siihen, että tämä joku tietää kyllä minne olen menossa, sillä on itse luonut minun matkani alusta loppuun saakka. Hän tietää jokaisen tulevan valintani ja on sovittanut askeleeni niiden mukaan kulkemaan aina oikeaan suuntaa, sillä kaikella on tarkoituksensa. Lopulta asiat aina järjestyvät ja jälkeenpäin kaikilla vastoinkäymisilläkin on suuri merkitys elämässä, merkityksen huomaa usein kuitenkin vasta jälkikäteen. Ehkäpä elämän tarkoitus onkin juuri siinä, ettemme tiedä etukäteen sen tarkoitusta. En voi katua tekemiäni päätöksiä ja niistä koituneita seurauksia, sillä en vielä ole saanut selville niiden tarkoitusta. Asioille on aina syynsä.

Uskon siihen, että olemassaolollani on tarkoitus. Puhtaasti tieteeseen uskova ihminen näkee minun olemassaoloni sattumana, mutta uskon myös sen tarkoituksellisuuteen. Tuskin ketään meistä laitettaisiin tänne kulkemaan turhanpäiten, saatikka sitten huvikseen. Kaikki meistä eivät voi olla merkityksellisiä suurille väkijoukoille, mutta miettikääpä niitä ihmisiä ympärillänne, joille tiedätte olevanne merkityksellisiä. Tai miettikääpä niitä ihmisiä, joille ette edes tiedä olevanne merktyksellisiä: vastaantulevalle ihmiselle suotu hymy voi ihan oikeasti pelastaa paljon enemmän kuin arvaatkan. Minulla on kyllä joku tehtävä elämässäni, siksi ei koskaan saisi antaa periksi. 

Minusta nämä ovat kauniita ajatuksia, ja niin kauan kuin ajatuksemme ovat kauniita, olemme mekin kauniita sisältä. Se kai elämässä on tärkeintä: olla ihminen.