Mielessä on ollut oikeastaan yhtä sun toista kivaa tekemistä. Ei vaan jaksa. Minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että selviän kunnialla kouluun. Nukun päivän luennot ohi ja raahaudun kotiin nukkumaan. Viimeisen kuukauden ajan päivät ovat loppuneet jo viimeistään seitsemän aikaan illalla, kun en pysy hereillä. Katapleksia on ollut viime aikoina myös niin vahvasti kuvioissa, että välillä hirvittää nauraa.
Siinäpä se on viime päivien elämä tiivistettynä. Totesinkin eräänä päivänä vain hengailevani omassa elämässäni - vähän niinkuin seuraisi vaan, miten se kulkee päivä päivältä oikeasti elämättä sitä. Elämä on oikeasti kivaa ja hyvää, ei siinä valittamista ole. Harmittaa vaan tämä käsittämätön väsymys, kun haluaisi olla aikaansaava ja ahkera. Ja nauraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti