Näin pitkä hiljaisuus, eikä oikeastaan vieläkään mitään tärkeää kirjotettavaa. Elämä kulkee omalla painollaan ja minä yritän pysyä vähintään samassa vauhdissa mukana. Pimenevät päivät vaikuttaa huomattavasti iltapäivän vireeseen. Päivän ainoa "valoisa" hetki menee aina huomaamatta ohi kouluhommissa ja iltapäivällä kotiin mennessä on taas pimeää. Arvatkaa onko hankalaa yrittää nukkua lyhyet päiväunet? Olen kuitenkin saanut otettua nyt vähän taas itseäni niskasta kiinni ja raahautunut salille muutaman kerran viikossa.
Herääminen ylipäänsä on myös vaikeaa, koska aina herätessä tosiaan on pimeää. Luulin jo keksineeni monta hyvää kikkaa päästä ylös aamuisin ja päiväunien jälkeen, mutta tähän vuodenaikaan eivät nekään tunnu toimivan. Olenkin todennut, että parasta aamulla on ostaa koulusta aamupalaksi sämpylä ja suosiolla nukkua kotona puoli tuntia pidempään.
Loppuun vielä tavallisen elämän selviytymistarina eli sitä, mitä elämä toisinaan vaatii. Koulupäivän jälkeen oli yllättävän virkeä olo ja ajattelin tehdä ruokaa valmiiksi samalla vauhdilla. Väsymystä kuitenkaan ei voi ennustaa ja se tulee toisinaan aika puun takaa, joten päädyin paistamaan jauhelihat seuraavalla taktiikalla: lihat pienelle lämmölle pannulle, herätyskellosta kaksi minuuttia uniaikaa, lihojen sekoittelu ja taas unta... Tämä toistui ihan muutaman kerran. Voin muuten sanoa, että mikään ei ole niin kamalaa kun repiä itsensä unesta pois tähän tapaan. Ruoka oli kuitenkin hyvää, eikä mitään kamalaa tapahtunut.
Koska tämän järkevämpää sanottavaa en nyt keksi, niin lopetan jo heti alkuunsa. Ehkäpä ensi viikolla päästän katapleksian täälläkin valloilleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti