Wien

Wien on kaupunki, johon olen aina tuntenut käsittämättömän syvää rakkautta. Kolmas kerta kaupungissa vahvisti, että neljäskin kerta on joskus vielä tulossa. Jo ihan pienestä asti keisarinna Elisabeth eli Sissi pitkine hiuksineen on ollut jostain syystä tosi iso juttu ja kiehtova henkilö. Sittemmin historiaa enemmän tongittuani todellisuus ei varmastikaan ole ollut niin ruusuinen kuin oma mielikuvani, mutta tahdon pitää kiinni edelleen siitä lapsesta, joka haaveili joskus olevansa Sissi. Kuulemma olen linnan suihkulähteellä pienenä ihan oikeasti itkenytkin, kun olisin halunnut edes hetken olla prinsessana linnassa. Olisin voinut tehdä saman nytkin.

Ensimmäisenä päivänä siis suunnattiinkin Schönbrunnin linnaan. Olin ihan innoissani heräämisestä asti. Käytiin turistikierroksella linnan sisällä, puutarhassa kävelemässä, eläintarhassa, labyrintissa pyörimässä pääsemättä mihinkään ja lopulta kiivettiin ylös kukkulalle, mistä näkee koko linnan ja puutarhan. Iltapäivällä yritettiin etsiä nettiä, jotta saadaan taksi hotellille ja koko päivän innostus kostautui, sillä ensimmäistä kertaa elämässä nukahdin kävellessäni. Ehdin itse tajuta, että uni iskee ja seuraavaksi havahdun siihen kun Miia nappaa käsivarresta kiinni ennekun menen nenälleni. Nytpähän on kokeiltu sekin. Ehkä ensi kerralla osaan varottaa muitakin.

Toinen päivä oli shoppailupäivä. Viimeinkin. Kierreltiin keskustan pääkadulla kauppoja, kunnes päätettiin navigoida itsemme suurimmalle ostoskadulle. Ei ehditty illan aikana edes käydä kaikkia liikkeitä läpi. Päätettiin jatkaa vielä kolmantena päivänä shoppailukatu loppuun, mutta kävipähän taas sellainen onnenkantamoinen, että liikkeet oli pyhäpäivän takia kiinni. Luulin Prahan huonon onnen jälkeen, ettei sama voi käydä kahdesti. Viimeinen päivä kului siis vaan kävellessä päämäärättömästi ympäriinsä ja illalla käytiin Skybarissa juomassa ihanat kaakaot.

Ei niin hyvää reissua, etteikö kotiinpaluu aina olisi paras osa matkaa, niin se vain on. Aina reppureissaamisesta haaveilleena opin matkan aikana sen, että se ei ole minua varten. Ensi kerralla menen mielumin pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan ja kävelen vähemmän kuin 20km joka päivä. Jatkuvassa väsymyksessä ei ehkä saa edes niin paljon irti kaikesta, kuin voisi saada vähän virkeämpänä. Koko eilisen päivän kotona nukuttuani alan vihdoin tuntea elon merkkejä kropassa ja jopa jotain pientä sosiaalistakin mielialaa on havaittavissa. Ehkä illalla olen jo tarpeeksi ihmisystävällinen lähteäkseni liikenteeseen.