keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ei punaviiniä, kiitos

Viimeiset pari viikkoa on ollut surua ja iloa. Luin jonkun aikaa sitten hyvän kolumnin, missä käsiteltiin tunteita. Sen pohjalta olen välillä istunut alas ja opetellut aistimaan ja hyväksymään tunteitani - niin iloa kuin suruakin. Surun keskellä on kuitenkin tavallista paremmin katsonut ympärilleen ja huomannut selkeämmin ilon hetkiä ja nauttinut niistä. Lopulta olen päätynyt ajatukseen, että elämässä parasta on se, että se jatkuu.

Viikko sitten sain tiedon, että pääsen tammikuussa viikoksi opiskelemaan kansainvälisesti Southamptoniin. Tulen aika hyvin toimeen sanojen kanssa, mutta nyt en keksi tarpeeksi ihania sanoja kuvaamaan innostusta! Majoitus tapahtuu hotellissa kahden hengen huoneissa, mutta sain sovittua itselleni oman huoneen. En halua pilata muiden reissua sekavilla yöoireillani. Lisäksi vähän huolettaa muiden suhtautuminen narkolepsiaan, mutta siihen en voi vaikuttaa. En aio jäädä paitsi yhdestäkään näin ainutlaatuisesta kokemuksesta vain sen takia, että nukun muita enemmän.

Tänään sain päätökseen ensimmäisen vuoden ammattikorkeakouluopintojani. Täytyy myöntää, että tänään koulusta käveli ulos ihan toinen ihminen kuin vuosi sitten käveli sisään. Ihan mielettömiä kokemuksia,  valtavasti uutta tietoa ja ennenkaikkea ylpeys itseään kohtaan sen takia, kuinka hyvin olen pärjännyt. Helppoa ei ole aina ollut sen voin myöntää, mutta näin kovalla päällä ja tahdonvoimalla uskon pääseväni maaliin asti aina. Lopultahan kaikki on vain itsestään kiinni.

Odottelin äsken bussia pysäkillä. Viereeni sattui iäkkäämpi mieshenkilö, joka kovasti rupesi kertomaan elämästään. Kuulin tarinan omakotitalon rakentamisesta ja nuoruusaikojen metsästyreissuista, jotka päätyivät tanssilattialle naisjahtiin riistanmetsästyksen sijaan. Kumisaappaat jalassa voi kuulemma ihan hyvin tanssia. Vähän ennen bussin saapumista mies kaivoi laukustaan pullon punaviiniä ja hyvin kohteliaasti olisi tarjonnut hömpsyt minullekin. Kieltäydyin vedoten viikonpäivään.

Hiukan verran viisaampana palasin kuitenkin takaisin kotiin, sillä yhden asian oivalsin matkan aikana. Oikeastaanhan elämä on juhlaa - viikonpäivästä huolimatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti